Terassin pöytä

Alkukesästä kun sain terassin siivottua kesäkuntoon, niin totesin että terassille sopisi myös pöytä. Sitä voisi tarvittaessa käyttää apupöytänä grillatessa ja muutenkin muovirottinki sohvan edusta tarvitsi pöytää. Aina joutui lehdet, kirjat, kahvikupit ja mehulasit laittamaan joko sohvalle tai lattialle. Halusin siron mutta tukevan pöydän yksinkertaisella muotoilulla ja suhteellisen huokeaan hintaan. Pitkin kesää selailin nettiä ja postin mukana saapuvia huonekaluliikkeiden mainoksia. Mikään niissä olevista pöydistä ei miellyttänyt silmää tai sitten lompakkoa, en kuitenkaan ollut valmis satsaamaan useampaa satasta terassin pöytään.

Maalatut pöydänjalat

Kun valmiita pöytiä ei näyttänyt sopivalla budjetilla löytyvän rupesin metsästämään sopivia irtojalkoja joiden päälle voisin kiinnittää sopivan kokoisen pöytälevyn. Googlettelin nettiä ja hakusanoilla pöydän jalat ja irtojalat löytyi vain perinteisiä putkijalkoja. Pinterestiä selaillessani löysin sitten oikeat hakusanat pöydänjaloille. Ohuista metallitangoista valmistetut jalat olivat nimeltäänhairpin legs”, eli hiuspinni jalat. Hain jaloista kuvia ja ehdotin miehelle että ostetaan hitsauskone ja tehdään nämä jalat itse. Mies ei oikein innostunut hitsauskoneen ostosta vaan totesi että tilataan netistä tuollaiset jalat. Mies sitten tilasikin ebayn kautta jalat ja niiden hinnaksi tuli noin 40 €. Jalat olivat maalaamattomat, koska halusimme itse maalata ne. Totesimme yhdessä että mattamusta pinta sopisi jalkoihin hyvin ja niinpä mies maalasi ne tavallisella spraymaalilla, taisivat olla Motonetistä kuten jalkojen päälle tuleva liimapuulevykin.

Osmo puuvaha

 Liimapuulevy on kokoa 60 x 80, aluksi ajattelin että lyhennämme levyä mutta kun kiikutimme sen terassille ja vähän aikaa silmäilimme sitä, niin olimme samaan mieltä, ei lyhennetä levyä. Levyn pintakäsittelyaineeksi halusin jotain läpikuultavaa ja valkoista, Osmo puuvaha valikoitui pöydän pinnalle maalikaupan näytepalojen perusteella. Osmo puuvaha on tarkoitettu käytettäväksi lämpimissä ja kylmissä sisätiloissa. Meidän terassin voinee luokitella juuri tuoksi kylmäksi sisätilaksi, koska kattohan siinä on päällä ja ympärillä lasitus. Säältä suojassa pöytä siis tulee olemaan koko ajan. Siveltimenä käytin vaahtomuovisivellintä, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus mutta ihastuin siihen täydellisesti, vaha ei tippunut pensselistä ja jälki oli tasaista. Käsittelin ensin pöydän alapinnan ja annoin sen kuivua vuorokauden. Tämän jälkeen ruuvasimme miehen kanssa jalat pöytälevyyn kiinni ja käänsimme pöydänjaloilleen”. Kun päälypuolikin sai oman vahakerroksen, pöytä näytti jo valmiilta. Vielä piti odottaa yksi vuorokausi puuvahan kuivumista ennen kuin siirsimme pöydän oikealle paikalleen ja pääsimme ihastelemaan työmme tuloksia. Olen tyytyväinen uuteen pöytäämme, siitä tuli todella nätti ja hintakin jäi noin 90 €:n paikkeille kaikki materiaalit ja tarvikkeet mukaan laskettuna.

Terassin pöytä

Terassin pöytä_1jpg