Neidin uusi kesäpaita?

Kaappien siivouksen ja turhan tavaran karsimiseksi kävin aluksi lävitse kaikki vanhat käsityölehteni. Suurin osa niistä oli jo niin vanhoja ettei niitä kannattanut säilyttää, sillä mallit olivat aika kauheita. Osa lehdistä oli jopa 80-luvulta joten niissä ei ollut yhtään mitään säilytettävää. En luultavasti tekisi niistä ikinä mitään. Ne lehdet jotka saivat vielä luvan jäädä kaappiini valikoituivat tiukalla seulalla, niistä täytyi löytyä ainakin yksi malli mikä todella miellytti silmää ja olisin valmis toteuttamaan sen.

Minulla on jo pitemmän aikaa ollut jemmassa pari pientä kangaspalasta, joista olen halunnut tehdä meidän neidille jotain. Ongelmana on ollut se että kyseiset kangaspalaset ovat aika pieniä ja täytyi löytää sopiva malli, jonka pohjalta niitä saisi tehtyä esimerkiksi kesäpaidan ja ehkä jonkinlaisen ala-osan.

Yhdestä lehdestä sattui löytymään tyttöjen juhlamekon malli, jossa oli napitus etupuolella ja helmaa voisi sopivasti lyhentää ja kaventaa jotta saataisiin mekosta pusero.

Kaavojen piirto ja leikkaus oli taas yhtä inhaa hommaa kuin aina ennenkin mutta kyllähän siitä selvittiin, kun sain lainata neidin ihanaa kultaglitteristä viivoitinta. Pitää vissiin ostaa itsellekin. Kankaiden leikkauksessa jouduin raapimaan päätäni jotta sain niukahkon punaisen kankaan palan riittämään. Joissain kohdin vähän liisittiin saumavaroista, mutta toivottavasti ei liikaa. Ruutukousisesta kankaasta leikkasin etuosan ja pääntien alavarat sekä hihansuun kaitaleet.

Nyt pitäisi vaan löytää jostain aikaa ompelulle. Saapa nähdä tuleeko tästä paitaa ollenkaan?