Sisustus

Mosaiikkitaulu

mosaiikkitaulu

Meidän neiti aloitti tänä syksynä uutena harrastuksenakädentaitopajan”, jossa työskennellään erilaisten materiaalien ja työtapojen parissa. Paja kokoontuu kerran viikossa kevääseen saakka. Tänään saimme kotiin ensimmäisen tuotoksen, joka on mosaiikkitekniikalla valmistettu taulu/naulakko. Tähän voi vaikka ripustaa avaimia tai jotain muuta pientä tavaraa. Aiheena on kuulemma sateenkaari, jonka kyllä huomasinkin, ja sen alapuolella Omar-karkki, jota en ihan ensisilmäyksellä hahmottanut. Nyt vain mietimme taululle sopivan paikan jotta voimme käyttää sitä päivittäin. On hienoa että lapsille löytyy tällaisia harrastuksia.

Riihimäen vanha lasipurkki

 

Sytytyspalat vanhassa Riihimäen lasipurkissa

Syksyn saapuessa ja ilmojen kylmetessä takan lämmittäminen tulee taas ajankohtaiseksi. Meidän polttopuut ovat vähän sitä sorttia ettei niissä itsessään ole paljonkaan sytykkeiksi kelpaavaa materiaalia, joten meillä on käytetty sytytyspaloja takkatulien virittämisen apuna.

Riihimäen vanha lasipurkki

Sytytyspalat myydään yleensä paperipusseissa tai pahvisissa laatikoissa ja ne eivät mielestäni ole kovinkaan nättejä tai edes kauhean käteviä käyttää. Yleensä paperipussi tai pahvinen laatikko repeää tai muuten hajoaa ennen kuin sytytyspalat on kulutettu loppuun. No, tähän ongelmaan ratkaisuna päädyin täyttämään mummolasta löytämäni vanhan Riihimäen Lasin lasipurkin sytytyspaloilla. Purkki on iso ja sen kansi on sopivasti kulunut,  joten se sopii kivasti takan nurkalle säilömään sytytyspalat sisäänsä.

Terassin pöytä

Alkukesästä kun sain terassin siivottua kesäkuntoon, niin totesin että terassille sopisi myös pöytä. Sitä voisi tarvittaessa käyttää apupöytänä grillatessa ja muutenkin muovirottinki sohvan edusta tarvitsi pöytää. Aina joutui lehdet, kirjat, kahvikupit ja mehulasit laittamaan joko sohvalle tai lattialle. Halusin siron mutta tukevan pöydän yksinkertaisella muotoilulla ja suhteellisen huokeaan hintaan. Pitkin kesää selailin nettiä ja postin mukana saapuvia huonekaluliikkeiden mainoksia. Mikään niissä olevista pöydistä ei miellyttänyt silmää tai sitten lompakkoa, en kuitenkaan ollut valmis satsaamaan useampaa satasta terassin pöytään.

Maalatut pöydänjalat

Kun valmiita pöytiä ei näyttänyt sopivalla budjetilla löytyvän rupesin metsästämään sopivia irtojalkoja joiden päälle voisin kiinnittää sopivan kokoisen pöytälevyn. Googlettelin nettiä ja hakusanoilla pöydän jalat ja irtojalat löytyi vain perinteisiä putkijalkoja. Pinterestiä selaillessani löysin sitten oikeat hakusanat pöydänjaloille. Ohuista metallitangoista valmistetut jalat olivat nimeltäänhairpin legs”, eli hiuspinni jalat. Hain jaloista kuvia ja ehdotin miehelle että ostetaan hitsauskone ja tehdään nämä jalat itse. Mies ei oikein innostunut hitsauskoneen ostosta vaan totesi että tilataan netistä tuollaiset jalat. Mies sitten tilasikin ebayn kautta jalat ja niiden hinnaksi tuli noin 40 €. Jalat olivat maalaamattomat, koska halusimme itse maalata ne. Totesimme yhdessä että mattamusta pinta sopisi jalkoihin hyvin ja niinpä mies maalasi ne tavallisella spraymaalilla, taisivat olla Motonetistä kuten jalkojen päälle tuleva liimapuulevykin.

Osmo puuvaha

 Liimapuulevy on kokoa 60 x 80, aluksi ajattelin että lyhennämme levyä mutta kun kiikutimme sen terassille ja vähän aikaa silmäilimme sitä, niin olimme samaan mieltä, ei lyhennetä levyä. Levyn pintakäsittelyaineeksi halusin jotain läpikuultavaa ja valkoista, Osmo puuvaha valikoitui pöydän pinnalle maalikaupan näytepalojen perusteella. Osmo puuvaha on tarkoitettu käytettäväksi lämpimissä ja kylmissä sisätiloissa. Meidän terassin voinee luokitella juuri tuoksi kylmäksi sisätilaksi, koska kattohan siinä on päällä ja ympärillä lasitus. Säältä suojassa pöytä siis tulee olemaan koko ajan. Siveltimenä käytin vaahtomuovisivellintä, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus mutta ihastuin siihen täydellisesti, vaha ei tippunut pensselistä ja jälki oli tasaista. Käsittelin ensin pöydän alapinnan ja annoin sen kuivua vuorokauden. Tämän jälkeen ruuvasimme miehen kanssa jalat pöytälevyyn kiinni ja käänsimme pöydänjaloilleen”. Kun päälypuolikin sai oman vahakerroksen, pöytä näytti jo valmiilta. Vielä piti odottaa yksi vuorokausi puuvahan kuivumista ennen kuin siirsimme pöydän oikealle paikalleen ja pääsimme ihastelemaan työmme tuloksia. Olen tyytyväinen uuteen pöytäämme, siitä tuli todella nätti ja hintakin jäi noin 90 €:n paikkeille kaikki materiaalit ja tarvikkeet mukaan laskettuna.

Terassin pöytä

Terassin pöytä_1jpg

Mummun vanhat verhot

Edesmennyt mummuni oli aikoinaan viisas kun ei lyhentänyt valmiina ostamiaan verhoja pienen pirttinsä kamariin sopiviksi. Mummu käänsi alapäärmeitä lisää ja ompeli uudet saumat leikkaamatta verhoja lyhyemmiksi.

Mummun vanhat verhot

Muutama vuosi sitten äitini näytti minulle mummun verhojen lyhennystaktiikan. Äiti oli jo toisista verhoistapidentänytitselleen verhot, mutta kun toiset verhot olivat ylimääräiset, niin äiti tarjosi niitä minulle. Sain nyt vihdoin inspiraation ratkoa mummun tekemät vanhat saumat, pestä, ommella uudet alapäärmeet ja silittää verhot. Näin sain ihan nätit uudet verhot olohuoneen ikkunaan. Nyt sain kierrättämällä ja vähän tuunaamalla uutta. 

Mummun vanhat verhot_2

Viikon helmet

Virkatut korit

Söpöt virkatut korit sain siskolta syntymäpäivälahjaksi.

Hautatervaa

Syksyn flunssalääke on hankittu. Oulun Turkansaaresta ostettu hautatervapullo oli pakattu tavalliseen ruskeaan paperipussiin, mutta pussiin oli liimattu lappu, jossa oli infoa ja käyttöohjeita itse tuotteesta. Pari tippaa tätä sokeripalan kera pitäisi tepsiä flunssaan. Toivottavasti ei tarvitse kokeilla sillä vaikuttaa aika tymäkältä aineelta, terva tuoksuu vaikka itse pulloa ei ole edes aukaistu.

Lankava

Käynti Kauhavalla Lankava -lankakaupassa oli yksi kesälomareissunhelmi-hetkistä. Kun astuu sisään lankahyllyjä ja kaikkea muuta ihanaa täynnä olevaan kauppaan niin sanotusti suunnittelematta menee ihanlangoistasekaisin. Alun perin meidän piti mennä Powerparkiin, mutta koska olimme aikaisin liikenteessä, niin jouduimme odottelemaan huvipuiston aukenemista. Kävimme sitten mutkan lähellä olevassa lankakaupassa. Vähän hätäisesti ostin nuo harmaat ja valkoiset Dropsin Baby Merino -langat joista ajattelin tehdä itselleni raitaisen kaulahuivin. Olisihan lankakaupassa kulunut enemmänkin aikaa, mutta meidän neidillä oli kiire sinne huvipuistoon. Onneksi Lankavalla on myös nettikauppa josta voin tilata lankoja myöhemmin lisää.

Korkkinen seinäkalenteri

Olen jo pidemmän aikaan suunnitellut jonkinlaista seinäkalenterin ja muistitaulun yhdistelmää tietokonesoppeni seinälle. Ikean korkkisista pannualusista ja pienistä puisista askartelukirjaimista idea sai sitten alkunsa. Neiti väritti puukirjaimet mustiksi tussilla ja minä liimasin väritetyt kirjaimet pikaliimalla pannualusiin.

Korkkinen seinäkalenteri

Puiset kirjaimet

Seitsemään aluseen tuli viikonpäivät maanantaista sunnuntaihin ja kahdeksanteen tuli sanat To Do’s. Viimeksi mainittuun olisi tarkoitus kiinnittää muistilappuja tehtävistä asioita ja ideoista.

Korkkinen seinäkalenteri

Pannualuset liimasimme neidin kanssa kaksipuolisella teipillä seinään. Hieman mietiskelin kaksipuolisen teipin toimivuutta kyseisessä kohteessa, mutta hyvin nuo ovat ainakin vielä pysyneet seinässä.

Korkkinen seinäkalenteri

Jospa nyt saisi jatkossa paremmin tehtyä rästiin jääneitä hommia.

Korkkinen seinäkalenteri

Uudet tyynynpäälliset

Viimeksi Ikeassa käydessäni löysin itseni seisomasta kangashyllyjen edestä. Tutkailin silmilläni kangaspakkojen rivistöjä useampaan kertaan samalla mietiskellen uusia tyynynpäällisiä olohuoneen sohvalle. Jostain syystä viimeaikoina harmaan eri sävyt ovat miellyttäneet silmääni ja niinpä nämä kaksi kangasta päätyivät ostoskärryyn. Otin kumpaakin kangasta metrin verran, jotta sitä olisi riittävästi jos sattuu tulemaan ”koeversioita” aluksi.

tyynynpäälliset_1

Kankaat tuntuivat jotenkin ”tärkätyiltä”, joten pesukoneen ja kuivausrummun kautta ne kävivät ennen ompelun aloitusta. Harmaa yksivärinen kangas on pellavaa, joten sille piti näyttää silitysrautaa aika pitkä tovi ennen kuin sen rypyt oikenivat. Nyt ei kuitenkaan pitäisi tulla enää yllätyksiä esim. pesujen yhteydessä kutistumisessa tai muuta vastaavaa.

Päätin tehdä tyynynpäällisistä ihan vetoketjulliset versiot, koska ajattelin että näistä voisi tulla pitempiaikaiset asukkaat meidän huusholliin. Ovathan värit ja kuosit sen verran ajattomia että nämä menevät useamman vuoden ja kangaskin vaikutti sen verran laadukkaalta että uskon tähän päästävän myös sen puolesta.

tyynynpäälliset_2

Terassin kesänurkkaus

2016-05-31-21.54.58.jpg.jpeg

Täällä oli viime viikolla  niin lämpöistä että päätin laittaa töpinäksi ja siivosin terassin kesäkuntoon. Lattia on puhdistettu talven jäljiltä ylimääräisistä tavaroista. Kaikki roinat, lumilingosta potkukelkkaan, siirrettiin pihavarastoon ja kesäisemmät tavarat terassille, joista grilli on se tärkein.

Hankinpa myös uudet räsymatot vanhan nukkamaton tilalle. Vanha oli jo reunoista niin rispaantunut ettei se olisi enää kestänyt pesua. Yritin löytää sopivan kokoista edullista mattoa, mutta eihän sitä löytynyt joten turvauduin vanhoihin tuttuihin räsymattoihin. Uusia mattoja piti ottaa kaksi kun olivat niin kapoisia. Ajattelin että nuo voi ommella yhteen jos haluaa kahden maton sijasta yhden.  Vielä pitäisi jonkinlainen pöytä hommata tuohon meidän kesänurkkaukseen, entinen Ikean pöytä kun ei kestänyt talvea ja siitä lähti päälykerros kuoriutumaan pois.

2016-05-31-21.53.58.jpg.jpeg

Myös tuollainen sääskisavu astia lähti matkaan, jonka laitan sitten siihen pöydän päälle. Sääskisavua tarvitsee jo jos aurinko ei enää paista terassille ja ilma alkaa jäähtymään. Ennen juhannusta olisi tarkoitus hyökätä ikkunapesurin kanssa kohti terassin laseja.

Valoa ikkunassa

1453923360757.jpg 1453923886039.jpgKeittiön pöydän yläpuolella olleen lampun rikkoudutta tulimme vaihtaneeksi oikeastaan koko keittiön valaistuksen, tai itseasiassa lisäsimme sitä rutkasti. Yksi näistä uusista lampuista on Haaparanan puolelta Rusta kaupasta jo lähes vuosi sitten ostamani raitainen hehkulamppu. Aluksi ajattelin saada kysisellä lampulla korjattua rikkoutuneen lampun, mutta hehkujen kannat olivatkin sitten eri kokoa, asia joka olisi pitänyt tarkistaa ennen raitalampun ostoa. Mutta kuin ei muista varmasti ja tekee vääriä oletuksia, niin lopputulos on harvoin onnistunut.

Pari viikkoa sitten kävin kuitenkin samaisessa kaupassa, josta alunperin tuon raitaisen hehkulampun ostin, ja siellähän sattui olemaan lamppuun kantoja oikealla koolla. Puun värinen kanta oli meille just sopiva ja mustavalkoinen johto tuo kokonaisuuteen kivasti särmää

Sisustustaulu?

Jep, vähän pitempi tauko sitten tällä erää. Keväällä alkoi jotenkin oman huushollin tavaramäärä ahdistamaan ja olen yrittänyt päästä kaikesta turhasta roinasta eroon. Suurinta karsintaa olen harrastanut makuuhuoneen vaatekaapeissa. Kummasti sitä tulee säilöttyä iän vanhoja vaatteita, joista osa on nähnyt parhaimmat päivänsä jo ajat sitten, osa on ollut tosi vähällä käytöllä, toisia on pidetty tosi paljon, toiset ovat odottaneet emäntänsä kutistumista ja toiset taas edustamansa tyylin paluuta muodin saralla.

Paljon lähti vaatetta kierrätykseen ja siinä samalla pari vuotta sitten kesken jäänyt makkarin sisustus alkoi ärsyttämään. Kait tuonkin nyt voisi viimeistellä ja edes yrittää sisustaa jotenkin kivasti. Mietiskelin Ikeasta jotain sopivaa sisustustaulua makuuhuoneen seinälle, mutta eipä sieltä mitään mieleistä löytynyt. Muitakin kaappeja siivotessani löysin omat vanhat akryylivärini, pensselini ja maalaustelineeni. Suurin osa väreistä oli vielä käyttökelpoisia ja kun lähimarketista löytyi edullisesti maalauspohjakin, niin ajattelin kokeilla itse maalattua sisustaulua.

sisustustaulu_1sisustustaulu_2Nyt olis sitten maalit, pohja ja teline valmiina taiteiluja varten. Jonkinlainen idea on jo valmiina päässä, jotain abstraktia ajattelin, koska niissä omissa ”esittävissä” teoksissa on aina jotain vikaa, enkä todellakaan halua mennä nukkumaan joka ilta harmitellen jotain tiettyä kohtaa taulussa. Mutta näin kesäloman kunniaksi on hyvä heittää aivot narikkaan ja tehdä jotain luovaa. Katsotaan millainen teos tästä vielä syntyy, tai sitten makkarin seinä saa edelleen olla tyhjä…