Korut

Kukkakoru

Tilasin tähän kukkakoruun nämä savulasihelmet jo ajat sitten. Silloin kun helmet kaivoin esille postipaketista, niin ajattelin että ovatpa tosi rumat. Olin silloin tosi pettynyt tilaukseen ja niinpä helmet ovat jääneet käyttämättä tähän asti.kukkakoruKoruinspiraation iskiessä päätin antaa näille helmille mahdollisuuden ja tein niistä perinteisellä tyylillä korun. Korusta tuli ensiksi vähän tylsä, mutta sitten lisäsin siihen vielä tuon kukkasen.kukkakoru_1Kävimme eilen Seinäjoella koko perheen voimin ja bongasin sieltä yhden askasteluliikkeen loppuunmyynnin. Loppuunmyynnissä sain 20 €:lla  täyttää yhden tavallisen muovikassin täyteen  tavaraa mitä oli vielä jäljellä. Aluksi lapoin pussiin tavaraa ajatuksen kanssa, mutta kun meidän pikkuneiti tupsahti siihen kaveriksi niin sitten sinne pussiin rupesi ilmestymään vaikka mitä. Oli varmaan ensimmäinen kerta elämässä kun astelin kaupasta ulos tietämättä mitä kaikkea olin ostanut. Kotona sitten löysin pussista tuon tähän koruun liittämäni kukkasen. Ihan onnistunutta tavaraa sieltä pussista sitten loppujen lopuksi löytyi…

Koru äidille

Äiti sai siis äitienpäivänä tällaisen kaulakorun ja siihen vielä korvakorut.äidin koru_1En toki keksinyt korun ideaa itse, vaan sovelsin tätä internetistä löytämääni koruohjetta. äidin koru_2Tämän korun jujuna on, että korupiikkeihin pujotetut helmet pujotetaan valmiista ketjusta lävitse. Ilmavuutta lisää vielä korun alareunaan lenkein lisätyt helmet. Helppo ohje ja tällä saa todella näyttäviä koruja.

Hopeakiekura

Koruinspiraatio iski sen verran pahasti päälle että äitienpäivä korun seuraksi syntyi myös tällainen hopeakiekurakoru.hopeakiekura_1Kiekuran tein metallisella jigillä. Asettelin jigilevylle erikokoisia tappeja ja kieputin niiden ympärille hopeoitua 1 mm:n paksuista lankaa.hopeakiekura_2

Koruideoita…?

Näistä korutarvikkeista pitäisi kasata jonkinlainen koru. Ajatus on vähän hukassa, joten ehkä pitäisi sukeltaa internetin ihmeelliseen maailmaan ja etsiä sieltä ideoita.korutarvikkeitaDeadline olisi ensi sunnuntaina, joten pitää keksiä näistä jotain ennen sitä.

Turkoosikiviä

Tänään iski koruinspiraatio ja sain pitkään keskeneräisenä olleen korun valmiiksi. Turkoosi ei ole koskaan ollut minun värini ja niinpä näitä massiivisia turkoosikiviä sai pyöritellä kauan aikaa ennen kuin niistä muotoutui koru.

Today jewelry inspiration struck and I finished a piece of jewelry, which has been unfinished for long time. Turquoise has never been my color, and so these massive turquoise stones had to be processed for a while before they became a piece of jewelry.

turkoosikiviä_1Koruun on käytetty kahden kokoisia turkoosikiviä ja muovisia välihelmiä antamaan vähän ”bling-blingiä” koruun. Kaikki on sidottu yhteen hopeoidulla langalla ja jatkona käytettiin vielä hopeoitua ketjua.

This necklace consists of two different sizes of turquoise stones and plastic pearls to give a little ”bling-bling”. Everything is linked together by silver-plated wire and also some silver-plated chain is used.

turkoosikiviä_2Saa nähdä tuleeko tätä korua käytettyä ollenkaan kun tuo turkoosi ei edelleenkään tunnu omalta väriltä.

Only time will tell how much I will use this piece of jewelry, turquoise is still not my color.

Hopeakukat vol.2

Tämän hopeakukkakorun tein oikeastaan ensimmäisenä. Tämä koru oli se varsinainen kokeilukappale ja siksi se onkin tehty hopeoidusta langasta.

hopeakukkia_1

Kukan terälehdet on kieputettu pyöröpihtien avulla. Ensin isompi rengas ja sen sisälle pienempi. Kannattaa merkitä kohdat pyöröpihtiin, että saa saman kokoisia renkaita. Terälehtien lukumäärä riippuu keskellä olevan helmen suuruudesta. Tässä korussa on muistaakseni käytetty 6 mm:n Onyx- kivihelmiä.

hopeakukkia_2

Statement kaulakoru

Tämäkin koru päätyi pukin konttiin. Tiesin sisareni haaveilevan muodissa olevista Statement kaulakoruista ja niinpä tein hänelle tämän korun ja siihen sopivat korvakorut joululahjaksi.

Statement koru_1

Koruun on käytetty erikokoisia hopeahelmiä, -lankaa ja -ketjua. Vasta korun tehtyäni huomasin, että hopeapallot kilisevät jonkun verran. No, tulipa sitten tehtyä ainakin jouluinen lahja kun kerran kiliseekin vielä.

Turkoosikristalleja

Tässä yksi koru, joka löysi tiensä pukinkonttiin. Koruun on käytetty hopealankaa ja Swarovski kristalleja. Kristallien värinä on Indicolite, joka on tämän syksyn/talven muotiväri.

Turkoosikristalleja

Sain itse lahjaksi valokuvauskirjan ja hieman lisää valokuvaustarvikkeita, joten nyt täytyy ruveta sitten opiskelemaan. Toivottavasti kohta saatte nautti laadukkaammista valokuvista.

DIY: Hopeakukat

Tein äidilleni syntymäpäivälahjaksi kukkakorvakorut hopealangasta ja sinisenharmaista makeanvedenhelmistä. Käytin näissä korvakoruissa aitoa hopealankaa, koska nämä tulivat lahjaksi ja osaksi siksi että halusin kokeilla miten aito lanka eroaa hopeoidusta langasta.

Hopeakukkia

Aito lanka on jonkin verran pehmeämpää ja siihen jää helposti jälkiä työkaluista. Totesin tämän kokeilun jälkeen, että käytän aitoa hopealankaa lahjakoruihin ja työstän hopeoidusta langasta muut korut. Tähän on myös syynä aidon langan hinta: hopeoitua lankaa saa 10 metriä ja hopea lankaa puoli metriä samalla hinnalla.